Xtrfy - MaxGaming.fi
 

Navigoida

Xtrfy

Xtrfy

Xtrfy luo uuden sukupolven pelilaitteita yhteistyössä maailman menestyneimpien pelaajien kanssa. Tuotteet perustuvat hyväksi havaittuun teknologiaan ja mikä tärkeintä, kokemukseen. Xtrfy on perustettu vuonna 2013, ja alusta alkaen sen laitteet on suunniteltu kokonaan yrityksen Skånessa sijaitsevalla toimistolla. Xtrfy on ottanut perustamisensa jälkeen suuria harppauksia eteenpäin. Se on kehittänyt ensimmäisen ja toisen sukupolven tuotteita yhdessä Ninjas in Pyjamas -e-urheiluseuran kanssa ja haastanut koko pelialan Project 4 -pelihiirellään. Kuitenkin yrityksen päämäärä on edelleen sama kuin perustettaessa, sillä se pyrkii tarjoamaan maailmanluokan laitteita kaiken tasoisille pelaajille. Sen näppäimistöjä, hiiriä ja kuulokkeita käytetään tänä päivänä niin suurilla areenoilla kuin kotonakin pelatessa. Lisäksi myös sinä itse voit vaikuttaa Xtrfyn tuotteisiin. Laitteet ovat mukautettavissa aivan uudella tavalla, ja voitkin suunnitella kokoonpanosi täysin omien tarpeidesi ja toiveidesi mukaan. Voit valita itse esimerkiksi käyttämäsi hiiren koon ja näppäimistösi kytkimet sekä mukauttaa kokoonpanosi väriteeman omien mieltymystesi mukaan.

MaxGaming tarjoaa parhaat Xtrfy-tuotteet kuten pelihiiret, hiirimatot, näppäimistöt, kuulokemikrofonit ja muut pelitarvikkeet. Valitse yhteensopivat tuotteet omaan kokoonpanoosi tai täydennä sitä erinomaisilla lisälaitteillamme. Valitse esimerkiksi näppäimistö, joka on täysin muokattavissasi (Xtrfy K5), uusin langaton hiiri (Xtrfy M42 Wireless) tai jokin markkinoiden ilmeikkäimmistä hiirimatoista (Xtrfy GP4 ja GP5).
Näytä hakuehdot Piilota hakuehdot
Hintaryhmä
Kategoria
Väri
Beige Beige Harmaa Harmaa Hopea Hopea Keltainen Keltainen Musta Musta Pinkki Pinkki Punainen Punainen Sininen Sininen Turkoosi Turkoosi Valkoinen Valkoinen Violetti Violetti
Xtrfy GP5 XL Hiirimatto - Litus White
Xtrfy
GP5 XL Hiirimatto - Litus White
27.90 €
Varastossa
Xtrfy A1 Mekaaninen Näppäimistön Parannussarja
Xtrfy
A1 Mekaaninen Näppäimistön Parannussarja
17.89 €
Varastossa
Xtrfy Glass Skates Xtrfy MZ1/MZ1 Wireless - Litus White
Xtrfy
Glass Skates Xtrfy MZ1/MZ1 Wireless - Litus White
25 €
Loppu varastosta
Xtrfy MZ1 RGB Zy's Rail Pelihiiri
Xtrfy
MZ1 RGB Zy's Rail Pelihiiri
79.90 €
Varastossa
Xtrfy MZ1 Lizard Skins DSP Mouse Grip - Grip tape - Musta Grippiteippi hiirelle
Xtrfy
MZ1 Lizard Skins DSP Mouse Grip - Grip tape - Musta Grippiteippi hiirelle
15 €
Loppu varastosta
Xtrfy MZ1 Lizard Skins DSP Mouse Grip - Grip tape - Valkoinen Grippiteippi hiirelle
Xtrfy
MZ1 Lizard Skins DSP Mouse Grip - Grip tape - Valkoinen Grippiteippi hiirelle
15 €
Loppu varastosta
Xtrfy GP4 Large Hiirimatto - Musta
Xtrfy
GP4 Large Hiirimatto - Musta
26.89 €
Loppu varastosta
Xtrfy GP5 XL Hiirimatto - Litus Blue
Xtrfy
GP5 XL Hiirimatto - Litus Blue
27.90 €
Varastossa
Xtrfy GP5 XL Hiirimatto - Litus Pink
Xtrfy
GP5 XL Hiirimatto - Litus Pink
27.90 €
Varastossa
Xtrfy K4 RGB TKL Mekaaninen pelinäppäimistö [Kailh Red]
Xtrfy
K4 RGB TKL Mekaaninen pelinäppäimistö [Kailh Red]
95.19 €
Loppu varastosta
Xtrfy K4 RGB Mekaaninen Näppäimistö TKL Retro Edition  [Kailh Red]
Xtrfy
K4 RGB Mekaaninen Näppäimistö TKL Retro Edition [Kailh Red]
95.19 €
Varastossa
Xtrfy K5 RGB Compact Hotswap Pelinäppäimistö [Kailh Red] - Valkoinen
Xtrfy
K5 RGB Compact Hotswap Pelinäppäimistö [Kailh Red] - Valkoinen
124.90 €
Varastossa
Xtrfy M8 Wireless Ultra-Light Gaming Mouse - Frosty Purple -Langaton Pelihiiri
Xtrfy
M8 Wireless Ultra-Light Gaming Mouse - Frosty Purple -Langaton Pelihiiri
99.90 €
Varastossa
Xtrfy GP5 XL Hiirimatto - Litus Red
Xtrfy
GP5 XL Hiirimatto - Litus Red
27.90 €
Varastossa
Xtrfy M8 Wireless Ultra-Light Gaming Mouse - Musta -Langaton Pelihiiri
Xtrfy
M8 Wireless Ultra-Light Gaming Mouse - Musta -Langaton Pelihiiri
99.90 €
Varastossa
Xtrfy M8 Wireless Ultra-Light Gaming Mouse - Retro -Langaton Pelihiiri
Xtrfy
M8 Wireless Ultra-Light Gaming Mouse - Retro -Langaton Pelihiiri
99.90 €
Varastossa
Xtrfy MZ1 Langaton RGB Rail Pelihiiri - Musta
Xtrfy
MZ1 Langaton RGB Rail Pelihiiri - Musta
119 €
Loppu varastosta
Xtrfy K4 RGB Mekaaninen Näppäimistö TKL Valkoinen Edition [Kailh Red]
Xtrfy
K4 RGB Mekaaninen Näppäimistö TKL Valkoinen Edition [Kailh Red]
96.89 €
Loppu varastosta
Xtrfy M42 Langaton RGB Pelihiiri - Musta
Xtrfy
M42 Langaton RGB Pelihiiri - Musta
99 €
Varastossa
Säästä -10%
Xtrfy M8 Wireless Ultra-Light Gaming Mouse - Musta -Langaton Pelihiiri (DEMO)
Xtrfy
M8 Wireless Ultra-Light Gaming Mouse - Musta -Langaton Pelihiiri (DEMO)
80.99 € (90.09 €)
Varastossa
Xtrfy GP3 Kova Hiirimatto
Xtrfy
GP3 Kova Hiirimatto
35.89 €
Varastossa
Xtrfy M42 Langaton RGB Pelihiiri - Valkoinen
Xtrfy
M42 Langaton RGB Pelihiiri - Valkoinen
99 €
Varastossa
Xtrfy M4 RGB Retro
Xtrfy
M4 RGB Retro
59 €
Varastossa
Xtrfy M4 RGB Pinkki
Xtrfy
M4 RGB Pinkki
59 €
Varastossa
Xtrfy M42 RGB Pelihiiri Valkoinen
Xtrfy
M42 RGB Pelihiiri Valkoinen
59 €
Varastossa
Xtrfy M4 Langaton RGB Pelihiiri - Valkoinen
Xtrfy
M4 Langaton RGB Pelihiiri - Valkoinen
99 €
Varastossa
Xtrfy K2 Gaming Näppäimistö RGB [Kailh Red], Valkoinen
Xtrfy
K2 Gaming Näppäimistö RGB [Kailh Red], Valkoinen
169.90 €
Varastossa
Xtrfy K5 RGB Compact Hotswap Pelinäppäimistö [Kailh Red] - Musta
Xtrfy
K5 RGB Compact Hotswap Pelinäppäimistö [Kailh Red] - Musta
115.90 €
Varastossa
Xtrfy M8 Wireless Ultra-Light Gaming Mouse - Frosty Mint -Langaton Pelihiiri
Xtrfy
M8 Wireless Ultra-Light Gaming Mouse - Frosty Mint -Langaton Pelihiiri
99.90 €
Varastossa
Xtrfy M42 RGB Pelihiiri Miami Blue
Xtrfy
M42 RGB Pelihiiri Miami Blue
59 €
Varastossa
Säästä -16%
Xtrfy K2 Gaming Näppäimistö RGB [Kailh Red]
Xtrfy
K2 Gaming Näppäimistö RGB [Kailh Red]
141.90 € (169.90 €)
Loppu varastosta
Xtrfy USB Äänikortti Pelaamiseen
Xtrfy
USB Äänikortti Pelaamiseen
34.09 €
Loppu varastosta
Xtrfy M4 RGB Miami Sininen
Xtrfy
M4 RGB Miami Sininen
59 €
Varastossa
Xtrfy M4 RGB Valkoinen
Xtrfy
M4 RGB Valkoinen
59 €
Loppu varastosta
Xtrfy K4 RGB Mekaaninen pelinäppäimistö [Kailh Red]
Xtrfy
K4 RGB Mekaaninen pelinäppäimistö [Kailh Red]
99.99 €
Loppu varastosta
Xtrfy M4 Langaton RGB Pelihiiri - Musta
Xtrfy
M4 Langaton RGB Pelihiiri - Musta
99 €
Varastossa
Xtrfy Glass Skates Xtrfy M42/M42 Wireless - Litus White
Xtrfy
Glass Skates Xtrfy M42/M42 Wireless - Litus White
25 €
Varastossa
Xtrfy M42 Lizard Skins DSP Mouse Grip - Grip tape - Musta Grippiteippi hiirelle
Xtrfy
M42 Lizard Skins DSP Mouse Grip - Grip tape - Musta Grippiteippi hiirelle
15 €
Varastossa
Xtrfy GP4 Large Hiirimatto - Cloud White
Xtrfy
GP4 Large Hiirimatto - Cloud White
26.89 €
Varastossa
Xtrfy GP1 Hiirimatto XL
Xtrfy
GP1 Hiirimatto XL
35.89 €
Varastossa
Xtrfy MZ1 RGB Zy's Rail Pelihiiri - Valkoinen
Xtrfy
MZ1 RGB Zy's Rail Pelihiiri - Valkoinen
79.90 €
Varastossa
Xtrfy MZ1 Langaton RGB Rail Pelihiiri - Valkoinen
Xtrfy
MZ1 Langaton RGB Rail Pelihiiri - Valkoinen
119 €
Loppu varastosta
Xtrfy M4 RGB Musta
Xtrfy
M4 RGB Musta
59 €
Varastossa
Xtrfy M42 Lizard Skins DSP Mouse Grip - Grip tape - Valkoinen Grippiteippi hiirelle
Xtrfy
M42 Lizard Skins DSP Mouse Grip - Grip tape - Valkoinen Grippiteippi hiirelle
15 €
Varastossa
Xtrfy M42 RGB Pelihiiri Pinkki
Xtrfy
M42 RGB Pelihiiri Pinkki
53.99 €
Loppu varastosta
Säästä -10%
Xtrfy C1 Hiiren Kaapelipidike
Xtrfy
C1 Hiiren Kaapelipidike
16.09 € (17.89 €)
Varastossa
Xtrfy GP1 Hiirimatto Large
Xtrfy
GP1 Hiirimatto Large
22.39 €
Varastossa
Xtrfy GPZ1 Hiirimatto - Zy's Damage - Large
Xtrfy
GPZ1 Hiirimatto - Zy's Damage - Large
35 €
Varastossa
Xtrfy Glass Skates Xtrfy M4/M4 Wireless - Litus White
Xtrfy
Glass Skates Xtrfy M4/M4 Wireless - Litus White
25 €
Varastossa
Xtrfy M4 Lizard Skins DSP Mouse Grip - Grip tape - Sininen Grippiteippi hiirelle
Xtrfy
M4 Lizard Skins DSP Mouse Grip - Grip tape - Sininen Grippiteippi hiirelle
15 €
Varastossa
Xtrfy GP4 Large Hiirimatto - Street Pink
Xtrfy
GP4 Large Hiirimatto - Street Pink
26.89 €
Varastossa
Xtrfy GP1 Tropical Hiirimatto Large
Xtrfy
GP1 Tropical Hiirimatto Large
31.39 €
Loppu varastosta
Säästä -9%
Xtrfy K5 RGB Compact Hotswap Pelinäppäimistö [Kailh Red] - Musta (DEMO)
Xtrfy
K5 RGB Compact Hotswap Pelinäppäimistö [Kailh Red] - Musta (DEMO)
105.90 € (115.90 €)
Varastossa
Xtrfy B4 Mouse Bungee -hiiren kaapelipidike
Xtrfy
B4 Mouse Bungee -hiiren kaapelipidike
17.89 €
Loppu varastosta
Säästä -20%
Xtrfy H2 Pelikuulokkeet
Xtrfy
H2 Pelikuulokkeet
71.09 € (89.19 €)
Varastossa
Xtrfy GP4 Large Hiirimatto - Abstract Retro
Xtrfy
GP4 Large Hiirimatto - Abstract Retro
26.89 €
Varastossa
Xtrfy M1 RGB Pelihiiri
Xtrfy
M1 RGB Pelihiiri
59 €
Varastossa
Xtrfy B4 Mouse Bungee Pinkki -hiiren kaapelipidike
Xtrfy
B4 Mouse Bungee Pinkki -hiiren kaapelipidike
17.89 €
Varastossa
Xtrfy M4 RGB Pelihiiri Tokyo
Xtrfy
M4 RGB Pelihiiri Tokyo
62.99 €
Varastossa
Xtrfy K3 Mem-kaniskt RGB Gaming Näppäimistö
Xtrfy
K3 Mem-kaniskt RGB Gaming Näppäimistö
76.79 €
Loppu varastosta
1  2  Seuraava »